Nauta sisäfile JHB FI
10108
Kotimaista naudan sisäfilettä. Leikattu omassa tuotannossamme. Sisäfile on naudan ruhon murein osa pihveihin, Beef Wellintogniin tai Carpaccioon. Saatavilla myös valmiiksi putsattua keskiosaa tai pihveiksi leikattuna.
---
Maatiloja, joista nautaa saapuu teurastettavaksi ovat lypsytilat, emolehmätilat ja loppukasvattamot. Usein löytyy myös näiden sekoituksia esimerkiksi emolehmätila, mikä on myös loppukasvattamo.
Emolehmätilalla vasikat ovat lehmien kanssa n. 6kk ikään ja
juovat emojensa maitoa. Vasikat vieroitetaan emoistaan ja
kasvatetaan tilalla loppuun tai vaihtoehtoisesti myydään loppukasvattamoon.
Lypsytilalla vasikat vieroitetaan emoistaan lähes heti syntymän
jälkeen ja vasikat kasvatetaan joko tilalla tai loppukasvattamossa. Lehmät tulevat lypsytiloilta teurastukseen kun ne eivät enään tuota maitoa jolloin ne ovat eläneet pitkän ja tuottavan elämän. Yleensä juuri näistä saamme parasta raaka-ainetta Dry Age -tuotantoomme. Meidän omassa leikkaamossa lypsytiloilta tulevat lehmät ovat noin 60% saapuvista ruhoista.
Loppukasvattamot kasvattavat hiehoja ja sonneja teurasikään
asti. Tämä antaa toiminnalle hyvän ennustettavuuden ja varsinkin hiehon liha on syöntilaadultaan hyvää ja rodusta riippuen marmoroittuu myös paremmin kuin sonni. Hiehojen ruhot täydentävät noin 30% meille saapuvasta raaka-aineesta ja sonnit
täydentävät loput 10%. Meillä leikattavat yleisimmät rodut ovat Ayshire, Holstein, Angus ja Hereford. Meillä on laaja valikoima suomalaista valikoitua lihaa, alkaen valmiista luullisista lihaosista joka voidaan mureuttaa täydellisiksi Dry Age-huoneessamme.
Olemme luokitelleet tämän tuotteen Selected-luokkaan, mikä tarkoittaa, että se on valittu valikoimaamme huolella ja on turvallinen valinta sinulle, joka etsit korkeaa laatua ja makua.

Kuvaus
Lihan tyyppi
Kokoliha
Verkkokaupan tilanne
Väliaikaisesti poissa
Tuottaja
Johan i Hallen & Bergfalk
Tavaramerkki
JHB
Hiilihydraatit
0
Mistä sokereita
0g
Varastointi
Tuore
Alkuperä
Suomi
EAN-koodi
2394117300008
Erittely
Energia
661 kJ / 158 kcal
Rasva
6
Mistä tyydyttynyttä rasvaa
2,5
Hiilihydraatit
0
Mistä sokereita
0g
Proteiini
26g